Äänikirjat

Silencio on Suomen suurin äänikirjatuotantoyhtiö. Tarjoamme kaikki äänikirjatuotantoon liittyvät palvelut tuotannon suunnittelusta ja roolituksesta aina toimitusratkaisuihin ja arkistointiin saakka. Vuonna 2016 teimme yli 700 äänikirjaa.

Äänikirjan suosio Suomessa on vahvassa kasvussa. Ahkerasti monissa medioissa mainostavien palvelujen ansiosta moni kuluttaja on nyt löytänyt ja ottanut äänikirjan omakseen. Ruotsissa äänikirjojen osuus kaunokirjallisuuden markkinasta on jo yli 22 prosenttia, joten Suomen äänikirjamarkkinalla on reilusti kasvuvaraa. Kuluttajalle äänikirja tuo uusia tapoja ja paikkoja nauttia suosikkikirjailijoidensa teoksista, ja kustantajalle uuden tulovirran perinteisten formaattien rinnalle.

Yksi äänikirjan monista eduista on ns. pitkä häntä: helppokäyttöisyyden ja saatavuuden ansiosta kuluttajat löytävät kauppojen hyllyiltä kadonneet teokset äänikirjoina vielä vuosienkin kuluttua.

Äänikirja saattaa olla tuotteena sinulle tuntematon, mutta ole huoleti: äänikirjan tuottaminen on oikeasti helppoa ja vaivatonta kokeneen yhteistyökumppanin kanssa. Silencion ammattilaisten opastuksella äänikirjatuotanto on näin yksinkertaista:

  1. Valitse mistä teoksesta haluat tehdä äänikirjan
  2. Valitse teokselle sopiva lukija Silencion laajasta lukijapankista
  3. Valitse missä kanavissa äänikirjaasi tullaan jakelemaan
  4. Rentoudu; äänikirjasi on valmis ja myynnissä tuota pikaa.

Laatumme ja toimitusvarmuutemme yhdessä kustannustehokkuudesta juontavan hinnoittelumme kanssa ovat olleet avainasemassa rakentaessamme pitkää ja menestyksekästä yhteistyötä maamme suurimpien ja mielenkiintoisimpien kirjakustantamojen kanssa. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Atena, Aula, Bazar, BookBeat, Docendo, Elisa Kirjat, Gummerus, Into, Johnny Kniga, Karisto, LIKE, Minerva, Otava, Storytel, S&S, Tammi ja WSOY.

Näyttelijäpankistamme löydät Suomen parhaat äänikirjalukijat, ja toimitiloistamme toistakymmentä puheäänen tallennukseen suunniteltua huippustudiota. Tuottajillamme ja äänittäjillämme on yhteensä yli 40 vuoden kokemus äänikirjatuotannosta. Asiakkaamme hyötyvät lisäksi alan tarpeisiin suunnittelemistamme tuotannonhallintasovelluksista, jotka ovat pilvipohjaisina käytettävissä mistä ja koska tahansa.

Lukijaksi?

Etsimme jatkuvasti uusia kykyjä äänikirjalukijoiksi. Ehdoton vaatimuksemme on näyttelijäkoulutus. Jos olet ammattinäyttelijä, omaat kokemusta äänityöstä ja ääninäyttelystä, eikä säännöllinen työmatka Helsinkiin tuota ongelmaa, lähetä lyhyt vapaamuotoinen näyte (3-4 min MP3-tiedosto valitsemastasi romaanista sisältäen dialogia ja leipätekstiä) sekä CV osoitteeseen rekry@silencio.fi

Neea Kilkki
yhteyspäällikkö
neea@silencio.fi

Karo Broman
äänisuunnittelija
karo@silencio.fi

Lassi Vierimaa
äänisuunnittelija
lassi@silencio.fi

Tatu Metsätähti
äänisuunnittelija
tatu@silencio.fi

Petri Salonen
äänikirjatuottaja
petri@silencio.fi
+358 50 520 3104

Kimmo Oksanen
toimitusjohtaja
kimmo@silencio.fi
+358 50 518 7441

Lönnrotinkatu 36
00180 Helsinki
Finland